Sisällön tarjoaa Blogger.

Itsetehty mökkiremppa vs. Huvila & Huussi



Terveisiä Peikkorannasta! Ajattelin laittaa pitkästä aikaa vähän kuulumisia täältä meidän mökkihuudeilta. Mökki on edelleen työleiri mutta rakas sellainen. Paljon on jo tehty mutta paljon on vielä haaveissa. Vaikka remppaaminen on kivaa ja itse tekemällä paikka tulee koko ajan rakkaamaksi, niin joskus sitä kuitenkin haaveilee sellaisesta Huvila & Huussi -tyyppisestä pikaratkaisusta, jossa ryhmä ammattilaisia laittaisivat koko tontin ja mökin kerralla kuntoon.

Mökillä on ihanan rauhoittavaa ja tähän aikaan vuodesta Suomen luontokin näyttää kauneintaan (vaikka oikeasti olenkin eniten syksyihminen). Tälläkin hetkellä tuola järvellä uiskentelee idyllisesti joutsenpariskunta (kirkuen samalla sillä järkyttävällä sumutorviäänellään) ja kuuluu isoja molskahteluja, kun kalat hyppivät vedessä. Lähipuissa kukkuu yötä päivää käki. Valitettavasti myös kaikenlaiset ötökät ja öttiäiset ovat kömpineet koloistaan Peikkorannan kesänrattoa koristamaan. Ja hyi, viime kesänä nähtiin täälä myös käärme! Hankimme sitten samantien tällaisen Silvalure-käärmekarkottimen. Olisko sillä jopa jotain tehoa, koska tänä kesänä ei ole kärmehiä tontilla näkynyt (kop kop - koputan puuta).



On muuten tosi harmi, ettei Huvilasta & Huussista ole tullut enää uusia jaksoja vaan näyttävät vain niitä kökköjä vanhoja jaksoja. Tanja, Niko ja kumppanit takaisin ruutuun! Se on kiva hyvänmielen ohjelma ja mökkien muodonmuutoksia on ilo katsoa. Meidän mökkiraksaaminen ei ole sujunut ihan niin sulavasti kuin telkkarissa. Tässäpä muutama esimerkki.


Meidän mökkiremppa vs. Huvila & Huussi:

1. Jätteet. Kun H&H:ssa jokainen remppaprojekti alkaa jätelavan tuonnilla, meillä on roskat ja purkuujätteet kuljetettu monen monituisissa erissä kärryllä jäteasemalle. Toki ne ovat aina lojuneet ensin hyvän tovin pitkin pihaa.




2. Värit ja maalit. H&H:n Tanjalla tuntuu olevan väriharmoniat hanskassa, meille koko projektin haastavin osuus on oikeanlaisen harmaan värin löytäminen rakennusten maalaamiseen. Fifty shades of grey my ass! Kaikki harmaat näyttävät joko sinisiltä tai vihreiltä. Lähtee järki.



Enkä myöskään usko, että Tanjalle annettaisiin rautakaupassa sinistä saunan suoja-ainetta, kun mustaa pyytää. Eikä kukaan H&H -tiimistä maalaisi ikkunapuita umpeen niin, että ikkunaa ei saa auki enää kuin rautakangella. Eikä kukaan varmasti olisi päivän päätteeksi ikkunapuumaalissa housunpersustaansa myöten, kuten minä olin.

Ensimmäinen suoja-ainekäsittely ja se, mitä pitkän prosessin jälkeen lopulta haluttiin ja saatiin
 
Mun maalausprojektia..


3. Palvelu. Tanjan maksukykyä ei varmasti epäiltäisi halpamarketissa, kun hän tahtoisi ostaa 2 metriä vahakangasta. Mua myyjä katsoi loivaan ja totesi, että "tämä on kuule kallista", kun pyysin kangasta leikkaamaan. Kallis = 13,95e/m. Mulla ei tosin Tanjan tapaan ollut nättiä mekkoa päällä ja kukkaa päässä. Ihan normi räjähtäneessä lookissani olin, kuten aina vapaapäivisin. Taisi olla vähän maaliakin vaatteissa. Tosin H&H:ssa ei koskaan osteta sisustustuotteita halpamarketeista, että eroavaisuus tulee jo siinä.

Rautakaupoissa ei myöskään olla valmiina meitä odottamassa, eikä palvelua muutenkaan aina oikein meinaa saada. Tai sitten joku urpo kiilaa eteen, kun myyjä vihdoin vapautuu. Poikkeus on Ähtärin K-rauta, jossa olemme saaneet tähän mennessä pelkästään positiivista palvelua ja valikoimakin on todella hyvä. Siis kertakaikkiaan mukava paikka! Sellainen, jonne huvittaa mennä pyörimään ja katselemaan vaikka ei sillä kertaa mitään ostettavaa edes olisikaan.

Toinen erinomaisen palvelun paikka oli Nixi-keittiöt Seinäjoella. Erittäin ystävällinen palvelu ja nopea toimitus! Keittiökalusteet saatiin samantien, ilman viikkojen odotusta. Kaikissa muissa keittiöfirmoissa olisi joutunut odottamaan vähintään 6 viikkoa. Nixillä oli myös edullisin hinta, kaikista saamistamme keittiötarjouksista. Ei voi kuin suositella.




4. Tahti. Hommat edistyvät tietenkin paljon hitaammin itse tehtynä kuin ammattiaisraksa-armeijan tekemänä. Vaaditaan paljon aikaa, hermoja ja lihaskuntoa. Esimerkiksi tällaisia kivenmurikoita vinssattiin ja kangettiin maasta, uuden mökkirakennuksen tieltä, ihan pirun kauan.

Sanko antaa koko-osviittaa


Mökkitontilla oli hetken pyörimässä myös tällainen Puuha-Petestä tuttu söpö pikkukaivuri. Mökin maasto on vain niin epätasaista, ettei sillä päässyt tekemään uuden mökin pohjatöitä vaan ne täytyy tehdä täysin hartiapankilla.


Eli paljon on jo edistytty mutta vielä riittää puuhaa. Mutta mukavahan se on tehdä ja touhuta, kun saa olla mökillä. Se on kaikista parasta.