Sisällön tarjoaa Blogger.

Liiverissä

Kävimme SObloggaajien kanssa vierailulla JKK Liiverissä Lapualla. Paikka on mulle entuudestaan jo tosi tuttu, sillä se on ollut mulle vakkari paikka käydä ostoksilla jo monen vuoden ja vuosikymmenen ajan. Sieltä olen tehnyt mitä ihanampia sisustuslöytöjä (ja vieläpä huomattavan edullisesti), hankkinut monenlaisia taloustavaroita, siivoustuotteita, ruukkuja ja lyhtyjä, sekä remontteja tehdessä vaikka minkälaisia työkaluja ja muuta äijäsälää. Siis vaikka mitä! Liiveri on todellakin kotien kauppa. Sieltä löytyy ihan kaikkea kodin tarpeisiin.

Vaikka kauppa onkin tuttu, oli tosi mukavaa kuulla myös sen historiasta ja taustoista. Kauppaa on pyörittänyt jo kahdenkymmenen vuoden ajan Veli-Matti ja Jarna Perälä. Yrityksen perusti 35 vuotta sitten Jarnan isä, tarkoituksenaan myydä antiikkia, vanhoja rahoja ja lehtiä ja sen semmoista. Pikkuhiljaa tuoterepertuaari kasvoi ja kauppaa laajennettiin moneenkin otteeseen. Nykyään Liiveri onkin varsinainen aarreaitta.



Kauppa elää ajan hermolla, trendejä ja muodin tuulia seuraten. Jarna kertoo tällä hetkellä nousevana trendinä olevan silkkikukat. Ne ovatkin erinomainen valinta esimerkiksi kuumalle aurinkoiselle parvekkeelle. Nykyään silkkikukat ovatkin tosi kauniita ja aidon näköisiä, eikä eroa elävään kukkaan edes huomaa. Sopii mainiosti tällaiselle antihortonomille kuten minä, jonka ensimmäinen kesäkukkasatsi tuppaa kuoleentumaan aina pian juhannuksen jälkeen.


On muuten ihanaa huomata, että sisustustuotteissa alkaa olemaan koko ajan enemmän värejä. Mun valkoinen kausi on kestänyt jo niin kauan, että olen alkanut suorastaan janota värejä! Olenkin jo kauan fantasioinut sellaisesta mellevästä 70-lukutyylisestä retrosisustuksesta, jossa olisi paljon kirkkaita värejä ja upeita, suuria kuoseja. Mä kyllä luulen, että olen meillä yksin tämän fantasiani kanssa, eikä muut sitä sulattaisi. Ehkäpä siis täytyy toteuttaa tämä joskus yksin kotona ollessa. Helpommin saa anteeksi kuin luvan, sanotaan.





JKK Liiveristä löytyy sisustustuotteita sekä herkullisissa väreissä että tyylikkään 
hillityissä luonnonväreissä.






Liiveristä löytyy myös näitä supertrendikkäitä sisustustarroja, joilla saa muutettua kodin 
ilmettä ihan uskomattoman paljon.



 Lapsille löytyy monenlaisia leluja ja aarteita.



Käykäähän ihmeessä tutustumassa tähän runsaaseen sekatavarakauppaan,
josta ei todellakaan ystävällistä palvelua puutu!


Suuri kiitos JKK Liiverille suussasulavista trahteereista ja lämminhenkisestä iltapäivätuokiosta.