Sisällön tarjoaa Blogger.

Hoksosta kotoisin

Hoksosta kotoisin

Pakopelit ovat todella viihdyttäviä. Niiden ideahan on yksinkertaisuudessaan se, että pelaajat lukitaan huoneeseen, josta on tarkoitus päästä omin neuvoin ulos. Aikaa 1 tunti.  Helpommin sanottu kuin tehty. Pakopeleissä saa tosiaan olla hoksosta kotoisin. Pulman ratkaisu on useimmiten ihan nenän edessä, eikä siltikään sitä meinaa nähdä.

Kävin keväällä testaamassa FindOut-pakopelin Seinäjoen Rytmikorjaamolla (siitä voi lukea täältä) ja jo silloin päätin, että haluan päästä pelaamaan myös Ilmajoelle Yli-Lauroselan talomuseoon. Molemmat ovat saman yrityksen järjestämiä pelipisteitä. Tilaisuus aukesi, kun pääsimme sinne tutustumaan ja pelaamaan SObloggaajien kanssa.


Ilmajoella Yli-Lauroselan talomuseossa pelihuoneita on neljä: 

KOKIN KAMARI: Pelaajat lukitaan kokin makuukamariin talossa majailevien venäläisupseerien toimesta, pahana aikomuksenaan kuljettaa koko porukka rajan taakse. Onneksi kokki on jättänyt huoneeseen vihjeitä, jotka ratkaisemalla pako huoneesta on mahdollinen.

ISÄNNÄN HUONE: Eletään vuotta 1867, Ilmajoen kunnan itsenäistymisen aikaa. Yli-Lauroselan nuoren ja vanhan emännän välit ovat pahasti tulehtuneet ja pelaajat saapuvat paikalle tilannetta selvittämään. Talon väki on kunnan juhlassa ja talo täysin tyhjillään. Pelaajat menevät isännän huoneeseen etsimään kiistan kohteena olevaa perintösormusta, kun ovi menee vahingossa lukkoon eikä se aukea kuin ulkopuolelta.

VANHA TALLI: On vuosi 1516 ja vietetään Ilmajoen kappeliseurakunnaksi vihkimisen juhlaa. Tilaisuus on iso ja tärkeä, paikalla olisi koko kylän väki. Pelaajat on valittu juhliin esiintymään mutta hevosta valjastaessaan he vahingossa lukitsevat itsensä talliin jumiin. Juhlat alkavat tunnin päästä ja häpeän määrä on kestämätön, jos juhliin ei ehditä ajoissa.

AITTA: Naapurukset Yli-Laurosela ja Ala-Laurosela ovat tapelleet keskenään jo yli vuosikymmenien ajan, eikä kukaan enää edes muista mistä koko tora sai alkunsa. Nyt välienselvittely on kulminoitunut jo siihen pisteeseen, että tunnin päästä alkaa puukkohipat läheisellä Ilkan kentällä. Ongelmana vain on, että ylilauroselalaiset, eli pelaajat, on onnistuttu telkeämään aittaan lukkojen taakse. Ikuisen pelkurin leimanhan siitä saa, jos ei ilmesty tappelupaikalle niin kuin on sovittu.

Itse pelasin aitassa, jonne siis alalauroselalaisperkeleet olivat meidät lukinneet. Meillä olisi tunti aikaa päästä sieltä ulos. Peli oli monivaiheinen ja haastava. Rehellisyyden nimissä on myös paljastettava, että eihän me sieltä ajoissa ulos päästy. Niin olisi Yli-Lauroselan maine mennyttä ja ikuinen pelkurin leima otsassa, jos se meidän nokkeluuden varassa olisi oikeasti ollut.


Pelihuone: Aitta

Aitasta löytyi paljon kiinnostavia yksityiskohtia

Pelihuoneissa on ehdoton kuvauskielto mutta juonia ja ratkaisuja paljastamatta saimme erikoisluvan ottaa sieltä muutamia kuvia. Ilmajoen Yli-Lauroselan talomuseo on todella idyllistä aluetta ja antaa mahtavat puitteet tällaisen pelin ja tarinoiden rakentamiseen. Yli-Laurosela on 1800-luvun puolivälissä rakennettu kaksifooninkinen talonpoikaistalo, jonka pihapiirissä on yhdeksän muuta rakennusta, edelleen alkuperäisillä paikoillaan. Talomuseossa on myös pieni kauppa, josta voi ostaa mm. käsityötuotteita ja kirjoja. Lisäksi vintillä on kirppis ja erustuvassa tunnelmallinen kahvila Edla. Kannattaa tutustua!




Yli-Lauroselan museoalueella huokuu aika ja menneet elämät



Kahvilassa on tarjolla herkullisia kotileivonnaisia

Pakopelit on erinomainen vaihtoehto vaikkapa polttari-, synttäri- tai TYKY-päivän ohjelmanumeroksi. Tai vaikkapa perheen yhteiseksi puuhaksi. Suosittelen kokeilemaan!

Tunti aikaa, pääsetkö sinä huoneesta ulos?

Lisätietoa FindOutin nettisivulta: www.findout.fi



Moporeissu Norjaan (kesä 2016)

Moporeissu Norjaan (kesä 2016)


Koko kevään ja kesän on pitänyt monenlaista kiirettä, enkä ole ehtinyt oikein edes ajatella minkälainen reissu ja kokemus olisikaan tulossa. Tiedossa olisi siis moottoripyöräreissu Norjaan, tällä kertaa reittinä olisi Seinäjoki-Turku-Tukholma-Skei-Hellesylt-Ålesund-Dalsnibba-Geiranger-Trollstiegen-Atlantic Road-Trondheim-Östersund-Uumaja-Vaasa-Seinäjoki. Ajokilometrejä tulisi olemaan hieman vajaa 3000, näkemistä ja muistoja sitten senkin edestä. Mies oli suunnitellut reitin ja selvitellyt paikkoja, joissa kannattaa käydä, varannut laivat ja majoitukset ym ym. Ja sehän mulle passasi vallan mainiosti, sillä mä olen enemmän sellainen vie mut minne vaan -tyyppinen ihminen. Mun hommaksi jäi vain hypätä tarakalle ja enjoy the ride. Ja juuri niin minä tein.

Koko reitti

(psst.. meidän ensimmäisestä moottoripyöräreissusta Norjaan voi lukea täältä)


Seinäjoki - Turku (Tukholma) perjantai 17.6.2016

Kilometrejä 301

Aamulla molemmat teki vähän töitä ja siivoiltiin ja pakkailtiin viimeisiä kamoja. Kiirettä tienpäälle ei ollut, sillä laiva Turusta Tukholmaan lähtisi vasta illansuussa. Hommat kotona ja työkuvioissa pakettiin ja puolen päivän aikaan se sitten alkoi: The Mopo Road trip Norjaan, vol 2! 


Pohojammaata

Karvian kylänraitilla oli kovin hiljaista kansaa. Kuvasin vahingossa myös jotain random 
mummeleita puistonpenkillä istumassa, kun luulin niidenkin olevan tällaisia nukkeja.

Saavutiin Turkuun hyvissä ajoin ja aivan ensimmäiseksi käväistiin hakemassa Forexilta sinne tilatut Norjan kruunut. Vaikka luottokortit kelpaa Norjassakin nykyään varmaan joka kylässä ja kioskissa, on käteistä hyvä olla esim. lauttamaksuja maksellessa.

Turkkuses

Luppoaikaa oli sitten niin paljon, että käväistiin pyörimässä Turun linnassa.

Turun linna




Viking Grace oli siisti ja ihan hieno laiva. Mopon sai yllättäen jättää autokannelle ilman sitomista, vaikka oli luvattu myrskyä yöksi/aamuksi. Jokainen moottoripyörällä reissua tehnyt tietää kuinka rajallisen määrän vaatetta ja tavaraa voi mukaan oikeasti ottaa. Niinpä myös laivalle varatut vaatteet oli kaikkea muuta kuin mitä normaalisti siellä olisimme pitäneet. Naapurilta saadulla hyvällä asuvinkillä (pitkä tunika & legginssit, joita voisi hyödyntää myös ajovaatteiden alla) olin kuitenkin ihan siisteissä kostyymeissä ja täytyy sanoa, että kerrankin se en ollut minä, joka näytti joltain suljetulta osastolta karanneelta. Yleensä mun matkustusasu on, sanotaanko näin, että hyvinkin vapaa.
Valotaidetta

Kaikkea kivaa ja kallista laivan kaupassa 

Victorias Secretin sälää ja alkkareita

Ilta oli kaunis, eikä luvattua myrskyä näkynyt vielä missään.
Laiva ei keinuttanut ja mopokin pysyi autokannella pystyssä matkan ajan.


Tukholma - Skei  lauantai 18.6.2016

Kilometrejä 660

Aamuksi oli luvattu kesän kovinta myrskyä, joten hieman jännittyneinä vedimme kurapukua laivan autokannella päälle.  Yks jos toinenkin kanssamatkustaja (autoilija) kävikin meitä säälittelemässä ja päivittelemässä miten onnellinen onkaan, että on autolla matkassa. Kiitos vain sympatiasta. Laiva rantautui Tukholmaan klo 6.30 ja ajoimme ulos suoraan lonkerolasiin, eli tyypilliseen kesälomakeliin: täys harmaus ja vettä satoi mutta myrsky ei onneksi ollut vielä ehtinyt Tukholmaan saakka. Tarkoitus oli päästä nopeasti pakollisista motareista ym. tylsistä teistä ja päästä Norjan puolelle. Sade loppui noin parin tunnin ajon jälkeen. Ennakko-odotuksista poiketen ei pitkän matkan pahin puutuja ollut persus (johtunee ehkä mun ihanasta ilimatuunusta) vaan vasen pikkuvarvas ja se sen vieruskaveri, jolla ei ole nimeä. Helvetti, että niiden kanssa meinasi olla tuskaa!

Tiellä näkyi monenlaista kulkijaa 

Täältä tullaan, Norja! 

Heti Norjan puolella alkoi tulla tunneleita. Niitä piisaa. 


Pissatauko Lillehammerissa

Lillehammerin maisemia

Majoitus oli Skeissa, eli pienessä kylässä Peer Gynt -tien varrella, jossa lehmät ja lampaat juoksenteli vapaana. Skei Apartments -mökit oli laskettelurinteen kupeessa ja paikka oli muutenkin tosi idyllinen ja kaunis. Mopon sai kätevästi parkkiin aivan mökin vierelle ja wifikin oli ilmainen. Iso peukku!




Meidän möksä

 Tilaa olisi ollut isommallekkin porukalle


Nämä heinäkatot on kyllä hauskoja



Koska tosiaan lehmät, lampaat ym. maatilojen eläimet saavat juoksennella pitkin maita ja mantuja, on pihojen sähköaidat vedetty maahan ja sivulla on kulkuportti. Tämä on hyvä tietää etukäteen!

Vieläköhän tälle puhelinkopille on käyttöä..


Skei - Hellesylt sunnuntai 19.6.2016

Kilometrejä 336,5

Aamulla vuorossa oli kamojen pakkaus (miten kaksi ihmistä voikaan saada vähätä roinansa niin ansiokkasti levitettyä yhden illan aikana) ja mökin siivous. Norjassa mökkeillessä kannattaa aina edes kastella kaikki rätit, sillä niinkin on kuultu käyvän, että siivousta ei ole hyväksytty, jos rätit ovat olleet kuivia.


Tyyppejä tienvarsilla


Eläimet juoksentelee vapaina teillä ja sielä sun täälä haisee vahvasti ehta paska. Maanviljelystä on monenlaista jyrkillä rinnepelloilla.


Ruokapaussi. Satoi vettä, joten ei viitsitty alkaa räpläämään Trangian kanssa.
Sorruttiin sitten paikallisen kioskin elg burgereihin.


Tällä levähdyspaikalla oli kioskin lisäksi myös trampoliini ym. viihdykettä 

 Elg burger & hans Solo


 Teillä näkyi tosi paljon vanhoja autoja. 


Norjassa on paljon levähdyspaikkoja, joissa hyvät varustelut. On vesivessat, monta pöytäryhmää, leikkitelineitä lapsille ym. Tässä kuvassa vessat, jonne pääsi magneettikorttia vilauttamalla.
Vilautin Viking Linen klubikorttia ja niin vain ovet aukesi.

Vesi on paikkapaikoin aivan turkoosia ja jokaisessa purossa, vuonossa, järvessä ym. todella kirkasta. 

Alkaa tulla vähän suurempia mäkiä 


Ajeltiin Strynin läpi matkalla Hellesyltiin. Strynin jäätiköillä voi lasketella ympäri vuoden ja kylmyys kyllä alkoikin tuntua luissa ja ytimissä. Alimmillaan lämpötila laski +6 asteeseen. Strynin kylä oli todella idyllinen ja vilkas, harmi että sekoilin GoPron kanssa juuri siinä vaiheessa, kun sen läpi ajettiin. Olisi hieno ollut saada sieltäkin kuvaa.



Pieni vuoristokylä Strynin lähellä


 Sää tuntuu vaihtelevan Norjassa nopeammin kuin Suomessa.


Maisemat ja tiet oli niin priimat kuin ne vain olla voi. Varpaatkaan ei enää puutuneet yhtään, joten mikäs täälä ajellessa.



Mahtava vanha silta levähdyspaikan vieressä, matkalla Hellesyltiin 

Perillä

Hellesylt on todella hiljainen ja kaunis pieni kylä, jota ympäröi korkeat vuoret ja syvät vuonot. Asukkaita Hellesyltissä on vain alle 300 mutta turistit tuovat kesäisin kylään vipinää ja kruunuja. Talot ovat söpöjä ja vieri viereen rakennettuja, mieleen tuli enemmän jonkun elokuvan kulissi kuin oikea kylä. Paikka on niin hiljainen ja idyllinen, että voisi hyvin kuvitella, ettei sen asukkaat tiedä maailman ongelmista mitään. Ja jos kylässä ylipäänsä on poliisi, on se muumilaaksomainen vanha höppänä, jonka tehtävänä on ratkoa kadonneiden silmälasien arvoitusta ym. yhtä jännittävää.

Kylän halkoo kaunis vesiputous 


Norjassa pidetään ihmisistä huolta. 


Majoituimme Grand Hotelliin, joka sijaitsi, yhtään liioittelematta, kylän parhaalla paikalla. Meidän huone oli rivitalomaisessa rakennuksessa, aivan vuonon rannalla. Päärakennuksessa oli respa ja ravintola.



Näkymä huoneen omalta terassilta. Vuoria, vuono... 

Silmä lepää

Hellesyltistä pääsisi (ihan meidän hotellin vierestä) risteillen Fjord1-autolautalla Geirangeriin mutta meidän reitti veisi sinne teitä pitkin.

Hellesylt - Ålesund maanantai 20.6.2016

Kilometrejä 88

Aamulla herätessä ei meinannut uskoa silmiään, kun terassille unenpöpperöisenä pölähdin. Siinähän oli iso risteilijä, suoraan meidän takapihalla!


Aamupalan jälkeen kamat kasaan ja hit the road. Tänään on melkein kuin lepopäivä ajamisesta, sillä siirtyminen on vain Ålesundiin. Maisemat oli kohillaan, ihan mihin päin vain katsoi. Matkalla oli myös reissun ensimmäinen lauttamatka.



Päivän etappina oli siis Ålesund, joka on 45 tuhannen asukkaan kaupunki Norjan länsirannikolla. Kaupunki tunnetaan jugend-kaupunkina ja vieri vieressä onkin toinen toistaan hienompia rakennuksia. Tosi kiva kaupunki, kannattaa tutustua!







Kaupungissa oli myös paljon kiinnostavia kauppoja.. 

Nainen tähyilee Atlantille

Käväistiin hotellin vieressä olevassa puistossa, jossa oli myös Fjellstuan näköalapaikka.
Mikähän puu tämä on..

Päätettiin kavuta kaikki 418 porrasta huipulle. Porrasmäärä oli kyllä täyttä huijausta, sillä portaita ja nousua oli jo ennen laskemisen alkamista, sekä sen jälkeenkin. 


Kannatti kiivetä, näköalat on kyllä hienot!




Ålesundissa on paljon patsaita, esim. tällainen kupliva möykky ja tuomitseva ukkeli.
(P.S. Ukon tantun alla ei ollunna mitään. Tarkistin.)

Majoituttiin Scandic Parken hotelliin, joka on viimeiset kolme vuotta saanut parhaan aamupalan palkinnon. Odotukset on sen suhteen siis korkealla.

Charlie-boy hengaa hotellin aulassa

Ålesund - Geiranger tiistai 21.6.2016

Kilometrejä 145, huomionarvoista on myös päivän keskinopeus: 32km/h

Ei ole turhaan Hotel Scandic Parkenin aamupalaa kehuttu ja palkittu. Pöydät notkui monenlaista herkkua, suolaista ja makeaa ja hauska oli myös lasten pöytä, jossa murot ja muut tarjoiltiin leluista.


Tuhti aamupala napaan ja hit the road! Määränpäänä olisi tänään Geiranger, joka tunnetaan huikeista maisemistaan. Tiet alkoi muuttumaan enempi serpetiiniksi ja liikkeellä oli paljon väkeä ja turistibusseja.

Tie vei läpi hienon vehmaan laakson 

Välillä taas seilattiin Fjord1:llä 

Maisemia, kohti Geirangeria..



Ennen majoittumista lähdettiin vielä katsastamaan Dalsnibba. Se on 1500 metriä meren pinnasta oleva vuorenhuippu ja suosittu nähtävyys.

Reitin varrella oli säästetty pätkä vanhaa Geirangerin tietä, joka kulki vanhan portin alitse. Tie oli hiekkatie ja teki pienen lenkin takaisin Dalsniballe johtavalle tielle. Muutoin koko matka Dalsniballe oli asfalttitietä ja tosi hyvässä kunnossa.

Pussipastatauko

Hyvin maastoutuneita taloja vuorilla 


Kohti Dalsnibbaa 

Teillä oli autoilijoiden ja motoristien lisäksi paljon myös polkupyöräilijöitä, jotka jaksoivat vain hymyillä ja olla iloisia vaikka reidet huusivat varmasti hoosiannaa näillä nousuilla.

Paikkapaikoin oli lunta paksusti. Random tyyppi mittatikkuna. 

Dalsniban tie on yksityinen ja maksullinen (120NOK) 


Dalsniballa



Kuvat ei anna oikeutta näille näkymille.


Majoituimme hauskaan pikku mökkiin Westerås Gard maatilalle. Mökki oli ihan respan/ravintolan yläpuolella, terassin vieressä. Moponkin sai kätevästi parkkiin ihan oven eteen. Mökistä oli mahtavat maisemat suoraan Geirangerinvuonolle ja vuorille.


Smarketin pussista ja jesarista saa näppärästi verhon. Vasemmalla näkyy retkipyyhe kuivumassa.

Tällaiset retkivermeet on kyllä kauhean käteviä tilanteissa, kun tilaa matkatavaroille on rajoitetusti. Allaolevassa kuvassa vasemmalta alkaen: pyyhe (joka tuntuu ihan säämiskältä), makuukortsu (joka on ahdistava pussukka mutta ajaa hyvin asiansa. Viralliselta nimeltään siis makuupussin lakana.) sekä Honor 7  -kännykkä mittatikkuna antamassa koko-osviittaa.

Illalla oli mukava rentoutua upeissa maisemissa, mökin nurkilla.
Suosi paikallista 


Maatilalla oli ainakin lampaita ja alpakoita. Kyllä näissä maisemissa kelpaa pötkötellä.

...ja jotain muitakin lemmikkejä.. 

Hellesyltiin verrattuna oli pikkuinen Geirangerin kylä kuin sirkus. Isot risteilijät toi turisteja paikalle suurina massoina ja rannalla oli monta täyteenahdettua krääsäputiikkia.


Kylästä sai vuokrata tällaisia hauskoja kahdenistuttavia pikku kippoja, joilla pääsee 
ominpäin seikkailemaan vuorilla.


Geiranger - Trondheim keskiviikko 22.6.2016

Kilometrejä 420, keskinopeus 50 km/h

Yö tuli nukuttua melko huonosti, sillä mua ahdisti ihan suunnattomasti mökin matala katto ja ahdas makuukortsu (josta esittely aiemmin). Pienellä psyykkauksella sain nukuttua edes jonkun aikaa ja ajatukset pois hiipivästä ahtaanpaikankammosta. Aikaisin aamulla alkoi myös pikku lampaat huutelemaan maitopullonsa perään, joten monenlaista häiriötekijää piisasi.

Mökin siivous ja aamupalaa ja matka jatkuu!

Tämän päivän etappi olisi Trondheim, eli tiedossa olisi monta sataa kilometriä ajoa. Tärkein kohde oli kuitenkin siinä matkan varrella oleva Trollstiegen eli peikkopolku, eli juuri se mistä koko matkan suunnittelu alunperin alkoikin.


Matkalla oli hieno Gudbrandsjuvetin näköalapaikka, jossa upeita koskia ja 20 metriä syvää rotkoa pääsee ihastelemaan päällerakennetuilta silloilta. 
Näkemisen arvoinen on myös paikan vessat kummallisine metalliovineen.



Lauttamatkat meni sujuvasti. Lauttoja kulki usein ja maksut kerättiin vasta lautassa. Hinnat vaihteli 82-96 kruunun välillä.

Kurkistus lautalta

Mitä lähemmäksi Trollstiegeniä mentiin, sitä rouheammaksi ja kivisemmiksi maisema muuttui. Voisi hyvin kuvitella, että näillä huudeilla todella asuu isoja vuorenpeikkoja.


Trollstigen eli Peikkopolku on yksi Norjan suosituimmista nähtävyyksistä ja samalla yksi maailman vaarallisimmista teistä. Se on noin 6 km pitkä pätkä, jossa 11 tiukkaa neulansilmämutkaa. Polun yläpäähän on rakennettu turistirysä kahviloineen ja polkua pääsee ihastelemaan näköalatasanteilta, joille pitää kävellä ja kavuta rappuja jonkin verran. Mä olen ollut koko reissun 6-kerroksisessa vaatetuksessa, kun alusvaatteet ja päällimmäisenä oleva turvaliivi lasketaan mukaan, ja pisteenä iin päällä on miehen vanhat mopokengät, jotka on mulle 3 numeroa liian suuret, joten voin kertoa, että näissä vermeissä on kaikki ylimääräinen liikunta haasteellista. Pelkkä mopon ratsaille nouseminen on oma luku sinänsä. Mutta kapuaminen ja hikoaminen kannatti, näky ja maisemat olivat sen arvoisia.


Peikkopolun vieressä on hieno vesiputous 

Sitkeä 

Ja mitä olisi peikkopolku ilman peikkoa..

..ja niistä jopa varoitellaan



Peikkopolulla.. kieli keskellä suuta.. 



Legendaarinen tien 63 varrella on Norjan parhaat nähtävyydet

Tauolla upeissa maisemissa. Kirkasvetisessä rannassa oli hyvä tiskata.

Lähdettiin katsastamaan myös Atlantic Road, sillä kuvien perusteella se olisi tosi hieno tie. Ehkä se sitä onkin, kovalla myrskyllä. Ja olihan se nytkin ihan hieno, mutta niin on Raippaluodon siltakin. Mutta juu, tulipahan nähtyä.




Pysähdyttiin Atlantic Roadin varrella olevaan ravintola/info-pisteeseen vessaan ja kuvaamaan maisemia. Kun möngersin kaikkine vaatekerroksineni vessasta ulos, ulkona oli yllättäen miehen kanssa jutuissa eräs työkuvioista tuttu nainen. Olipa yllättävää nähdä joku tuttu näillä huudeilla! Hän halusi ehdottomasti ottaa meistä kolmesta yhteiskuvan. Jep. En ole sitä kuvaa vielä nähnyt mutta voin kuvitella, että siinä ollaan kuin päiväsäde ja menninkäinen konsanaan. Hän näytti sirolta, raikkaalta ja suloiselta kuten aina ja minä näytin siltä kuin olisin pitkäänkin seissyt räystään alla. Hiuksetkaan ei olleet harjaa nähneet koko päivänä.

Eli äkkiä potta takaisin päähän ja baanalle. Nyt suuntana on Trondheim, jossa siis majoittuisimme. Tie sinne oli mukavan leppoisaa, tarjoten loivia kaaria ja kaunista maisemaa. Matkalle osui myös paljon siltoja ja tunneleita.




Vähän ennen Trondheimiä oli tietyö, joka lisäsi ajoaikaa vartilla. Majoitus oli City Living Schøller Hotellissa, ihan kaupungin ytimessä. Parkkipaikan löytäminen oli ongelma, sillä kuninkaallinen perhe olisi tulossa seuraavana kaupunkiin vierailulle ja monet kadut, hotellin edusta mukaanluettuna, oli suljettu. Parkkitaloja kaupungissa oli hyvin mutta poikkeuksellisten liikennejärjestelyjen takia niihin pääseminen oli haastavaa.


Matkaa tuli tälle päivälle paljon (ajoaika 8,5 h), mutta tällä reissulla ei määränpää olekkaan se tärkein, vaan matka sinänsä. Ihan kuten elämässä muutenkin.

Trondheim -  Östersund torstai 23.6.2016

Kilometrejä 266

Hotelliin ei kuulunut aamupala, joten lähdettiin aamulla hillumaan kylille. Kauas ei tarvinnut mennä, sillä hotelli sijaitsi ihan ytimessä ja Trondheimissä kivoja kahviloita ja kävelykatuja kauppoineen on paljon. Siinä puiston penkillä istuskellessa sattui paikalle torvisoittokunta marssien rantaa. Kuten kunnon turistit, lähdettiin seuraamaan sitä ja katsomaan mitä tapahtuu. Rannassa oli kuninkaallisen perheen vastaanottoseremonia televisiokameroineen ja tottakai tuulipukukansan täytyi olla paikanpäällä edustamassa.



Kun kuninkaalliset oli bongattu ja seremonia ohi, palattiin hotellille pukemaan mopovermeet päälle. Koska oli lämmin päivä, jätin paksujen fleece- ym. takkien pukemisen vasta viime tippaan parkkihalliin ja viipotin läpi Trondheimin vilkkaiden katujen ihanassa violetissa kalsarinpaidassani ohi siistien kesäasuisten paikallisten, Norjan lippujen liehuessa taustalla kuninkaallisten kunniaksi. No eipä mitään, pikku viuhahdus päivässä piristää.


Päivän pastat keitettiin näissä maisemissa


Vessan katolla kasvoi puita

Vähän ennen Ruotsin rajaa törsättiin loput Norjan kruunut lähellä rajaa olevassa pikkumarketissa.

Norjan - Ruotsin raja

Vanha hissi Åren hiihtokeskuksessa

Taidetta Östersundissa

Yövyimme Östersundissa Scandicissa. Huone oli tosi kuuma mutta kyllä se asiansa ajoi. Parkkitilat oli tosi hyvät ja ilmaiset, mopon sai yöksi katokseen, aivan ulko-oven ja meidän huoneen vierelle.

Illallinen hotellin ravintolassa: Futiksen EM-burgeri & paikallinen bisse. Ja tack.

Östersund - Seinäjoki perjantai 24.6.2016

Kilometrejä 465

Hotelli oli ystävällisesti laittanut meille aamiaisen pusseihin, sillä lähtö kohti Uumajaa olisi aamuvarhaisella.

Aamupala

On sitä nättiä maisemaa Ruotsissakin

Uskon, että tämä ilimatuunu auttoi, kun ei hanuri puutunut läheskään yhtä pahasti kuin yleensä.

 Hiljainen on tie näin aamutuimaan. Tie Östersundista Uumajaan oli koko reissun surkein.
Isot kuopat laittoi mopon jouset koville ja tämän tarakkaharakan pomppimaan takaritsillä.

Tässä on jonkun Håkanin kalsarit lentäneet lasista pientareelle, kun on tultu Ruotsiin lomalle..


Uumajassa oli kova sumu


Kotimatka taittuisi rennosti Vaasanlaivoilla. Eipä ole tätä reittiä tullut mentyä vuosikausiin. Laiva oli Wasa Express, melko hikinen pikku purkki. Matka oli silti kalliimpi kuin esim. Turku-Tukholma -väli. Tällä paatilla täytyi myös sitoa mopo liinoilla kiinni matkan ajaksi.



Laivalla ei ollut kauheasti tekemistä, ravintolat ja kauppa oli äkkiä koluttu. Otinpa siinä sitten olusen ja toin samalla miehelle kokiksen, johon pyysin laittamaan kaikenlaista kivaa hörhöä, ihan vaikka vain juhannuksen kunniaksi. Onhan se kiva hänen sitten tällaista juhladrinksua lipitellä. Osallistuimme baarissa järjestettyyn tietokilpailuun mutta eipä taidettu tarpeeksi tietää. Juhannusaatosta huolimatta tai juuri siitä syystä oli meno laivalla tosi hiljaista. Vain yksi nuori nainen jaksoi pitää vauhtia yllä. Me vanhat pierut vain istua tapitimme ja löimme korttia aikamme kuluksi.

Laiva saapui Vaasaan alkuillasta ja siitä vielä yhden pysähdyksen taktiikalla kotiin Seinäjoelle. Juhannussauna päälle ja rentoutumaan. Ja taas kävi niinkuin ennenkin, kun olen pitkään käyttänyt näitä järkyttäviä paksuja Gore-Tex-mopokamppeita; vastareaktiona äkkiä mekkoa päälle ja tukkaa kiharalle, että edes tunnistaa tytöksi.

Mutta olipa erikiva reissu! Heti uutta suunnittelemaan!


Ja lopuksi:

Suuri reissupastavertailu

Reissuilla on kätevä olla mukana retkimuonaa, josta meille on valikoitunut mukaan erinäinen määrä pastaa. Niitä on helppo kokkailla Trangialla milloin missäkin, eikä tarvitse nälissään etsiä ruokapaikkoja tai maksaa itseään kipeäksi Norjan korkeilla taksoilla. Nämä pussipastat valmistuvat nopeasti ja siinä on juuri sopiva määrä kahdelle. Makuja ja laatuja on moneen lähtöön. Alla on esitelty meidän reissupastat (Norjan vuoren rinteellä kuvattuna) sekä lyhyt arvio jokaisesta. Enjoy.


Maggi Pastaria Bolognese: Suolaton ja mauton. Jauheliha kummaa murua.
Knorr Spagetteria Carbonara: Pahaa. Pekoni pikku pötkylöinä. Hyi.
Rainbow Carbonara: Koostumus jotenkin jauhoinen, seassa lilluu hamsterin papanan näköisiä klönttejä. Pahaa.
Maggi Pastaria Pinaatti-juusto: Maku ihan hyvä, pehmeä. Keittämisen tuoma haju järkyttävä.
Rainbow Tomaatti-mozzarella: Ehdottomasti paras näistä. Tomaattikeittomainen, jopa maukaskin. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että tuunasin tätä vähän pippurituorejuustolla. Mutta hyvää ja voittajamatskua se oli jo ennen sitä.
Maggi Pastaria Kinkku-juusto: Tämä jäi syömättä ja tuli takaisin kotiin saakka. Tästäpä hyvä tuliainen mukuloille, heh heh.
Rainbow Juusto: Hyvä perusjuustopasta. Ihan ok.

Suuren reissupastavertailun voittaja: Rainbow Tomaatti-mozzarella.

Jumbosijalle jäi Rainbow Carbonara. Vtu  mitä paskaa.