Sisällön tarjoaa Blogger.

Poncho-perkele

Poncho-perkele

Ostin keväällä Cubuksesta harmaan ponchon. Tänään, noin puoli vuotta myöhemmin laitoin sen vihdoin päälleni. Kaikki nämä kuukaudet se siis vain lojui kaapissani odottamassa, että keksisin sille käyttöä.


En keksinyt, mutta pakotin itseni laittamaan sen päälleni töihin. Oikeesti.. hirvee riepu! Miten nämä näyttävät toisten päällä niin näteiltä ja muodikkailta, kun minä näytin lähinnä tältä:

Bamboleijjooo ♫ ♪

Todella rasittava riepu; helmat heilui kuinka sattui, jäivät auton oven väliin, tarttui kaupassa tavaroihin jne. Meni hermo.

Tytär on nyt yhtä katusoittajarättiä rikkaampi. Mä pysyttelen mukavissa tanttahameissani.




Onnenpotku

Onnenpotku

Joskus potkii elämä, joskus arpaonni. Tällä kertaa onneksi se jälkimmäinen. Voitin nimittäin lahjakortin sisustusliike Sapiraan! Jei!



Lahjakorttia hakiessani tuli samalla tutustuttua Sapiran uusiin tiloihin Seinäjoella Torikeskuksen yläkerrassa.



Hieno liike, täynnä kaikkia ihania kodin kaunistuksia. Kauniisti sisustettu ja palvelukin todella ystävällistä. Lahjakortin käyttäminen ei todellakaan tule olemaan ongelma.





Nocturne

Nocturne

Viikko alkoi tyylikkäästi nukkumalla pommiin ja olemalla palaverin no-show. Verikuukin jäi aamuyöllä näkemättä pilvisen kelin takia. 

Takkuisen maanantaipäivän kruunatkoon tämä Reino Leinon (Antti Holma) herkkä ja koskettava runo.



Onneksi huomenna on uusi päivä. Hyvää yötä.

Voiko itkemisestä tulla sokeaksi?

Voiko itkemisestä tulla sokeaksi?

Voi. Niin kävi kiinalaiselle Chen Lincunille. Hän oli ns. lohtunainen, eli japanilaisen sotajoukon seksiorja, toisen maailmansodan aikaan Kiinassa. Chen sokeutui pitkäaikaisen itkemisen johdosta.

Chen Lincun


Termi ”lohtunainen” on todella vääristävä. Siitä tulee ensimmäisenä mieleen ihana lohduttaja, lempeä nainen, ei raa’an fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuva nuori, viaton tyttö.

Lohtunaisia on arvioitu olleen jopa satoja tuhansia ja heidän kohtelu oli äärimmäisen julmaa ja armotonta, vain noin 70-80 prosenttia selvisi koettelemuksesta hengissä. Sodan jälkeen naiset jäivät yksin tuskansa ja nöyryytyksensä kanssa. Lohtunaiset olivat pitkään vaiettu, häpeällinen asia.

Kiinalainen lehtikuvaaja-toimittaja Huang Yiming kiinnostui asiasta isoäitinsä kautta ja sinnikkään yrittämisen jälkeen sai lopulta luvan projektilleen. Yiming tutustui 20 kiinalaiseen ja yhteen korealaiseen lohtunaiseen, jotka antoivat kuvata itseään ja kertoivat surullisen tarinansa, yli 60 vuoden hiljaisuuden jälkeen.

Syntyi valokuvanäyttely Hainan Comfort Women eli Hainanin lohtunaiset.


Näyttelyn aihe on ajankohtainen edelleen. Brutaali julmuus ja väkivalta ovat läsnä tänäkin päivänä monessa maassa.


Kävin katsomassa näyttelyn Lapualla Pohjanmaan valokuvakeskuksessa. Olin sanaton. Tuli itku.



Moporeissu Norjaan (kesä 2014)

Moporeissu Norjaan (kesä 2014)




Viime kesänä pääsin elämäni ensimmäiselle pitkälle moporeissulle. Reitiksi valikoitui Seinäjoki – Pello – Kilpisjärvi – Alta (Norja) – Saariselkä – Ruka – Seinäjoki. Luvassa olisi siis kilometritolkulla upeita maisemia, sopivasti seikkailua ja puutuvia persposkia.

Koska halusimme tehdä reissusta kattavan raportin, kuvasin koko matkan ajan mopon takaritsillä istuessani GoPro-kameralla menoa ja maisemia, sen lisäksi kirjoittelin iltaisin talteen päivän tapahtumia. Vaan kuinkas kävikään..  Muistitikku, jonne tekstit tallennettiin, katosi samantien, kun kotiin päästiin. Niinpä nyt, reilu vuosi myöhemmin, katselimme nämä GoPro-videot läpi (matskua olikin pirun paljon) ja niiden perusteella koitan tätä raporttia nyt kirjoitella. Toivottavasti mitään oleellista ei unohtuisi.

Maanantai 28.7.2014 Seinäjoki – Pello

Kauan odotettu reissu Norjaan polkaistaisiin käyntiin maanantaina aamuna kello kahdeksan. Tätä oli todella odotettu ja suunniteltu. Reittivaihtoehtoja oli tutkittu, majapaikat varattu ja varusteet käyty moneen kertaan läpi. Nyt oli kaikki valmista ja road trip pääsisi alkamaan.

Mopon laukut tuli aivan täyteen tavaraa ja sen lisäksi miehellä oli vielä täyteenahdettu reppu selässään. Tämä tarkoitti sitä, että mulle jäi istumatilaa juuri ja juuri hanurin verran.  Jos nyt en muutenkaan ole mikään kaikkein ketterin friidu, niin nyt ahtaessani itseäni mopon ritsille kankeissa Gore-Tex-vermeissä, olin todellakin notkea kuin norsu. Nousu mopon kyytiin tapahtui sillätapaa, että ensin nostin toisen jalan 90-asteen sivuvaaka-asentoon ja siitä sitten muutamalla vauhdittomalla hypyllä asettauduin paikalleni. Kaunista ja sulavaa.

Reissu alkaa!

Matka sujui varsin jouhevasti, vaikkakin koko ajan sateen ja ukkosen uhka niskassa. Istuin tyytyväisenä kyydissä ja kuvailin GoProlla maisemia. Siis maantietä, peltoa ja metsää. Välillä vähän lisää maantietä, peltoa ja metsää. Sitten tuli taas vähän maantietä lisää.

Koska olen tällainen nettiaddikti, päätin jossain vaiheessa kaivaa kännykän taskusta ja hieman surffailla aikani kuluksi. Asia johti toiseen ja yhtäkkiä tajuan luurini pudonneen kädestäni ja makaavan maantiellä, loittonevana pisteenä. Siis minun ihana vaaleanpunainen, kuukauden vanha Samsung! Äkkiä mopo seis ja munaravia juoksemaan kohti luuria. Juuri, kun pääsin sen luokse, tuli auto peräkärry perässään ja ajoi sen yli niin, että palaset vain lenteli. Voi prkl.

Muutamaa kirosanaa ja kansainvälistä käsimerkkiä myöhemmin matka pääsi taas jatkumaan, yhtä ihanaa, vaaleanpunaista Samsung-puhelinta köyhempänä.



Puhelimen menetystä suri ilmeisesti myös suuremmat voimat, sillä heti tämän tapahtuman jälkeen alkoi  satamaan. Vedimme sadeasut päälle ja voi jestas, miten järkyttävän kuumat vermeet ne olivatkin. Kovaa sadetta ei niskaan kuitenkaan saatu, vaan lähinnä tiestä nousevaa (ja autojen päälleheittävää) kuravettä. Sade loppui ja matka jatkui mukavassa pilvisessä (n.+22) säässä.

Kemin jälkeen pysähdyttiin keittämään Trangialla maittavat spaghetti-bologneset. Loppumatka Pelloon sujui runsaiden taukojen siivittämänä, sillä mulla puutui persus ja vasen pikkuvarvas koko ajan pahemmin ja pahemmin. Lisäksi edellisenä iltana mopon pakoputkesta saamani palovamma ärtyi jalassani koko ajan pahemmaksi. Mutta niin vaan päästiin perille. Siis Pelloon tai Pellolle.

Majoittuminen oli hotelli Pellonhoviin, jonka respan nuori tyttö puhui mitä mainiointa murretta. Kertakaikkiaan ilahduttavaa kuunneltavaa. Hotelli oli siinä mielessä erikoinen, että lakanat eivät kuuluneet huoneen hintaan.

Hätinä olimme huoneeseemme päässeet, kun taivas repesi. Alkoi aivan järkyttävä ukonilma ja kaatosade. Niinpä siitä nopealla harppauksella vastapäiseen S-markettiin hakemaan iltaevästä ja äkkiä takaisin hotellille.

Näkymä hotellin ikkunasta

Tiistai 29.7.2014 Pello – Kilpisjärvi

Hyvin nukutun yön ja hotelli Pellonhovin maittavan aamupalan jälkeen oli aika taas jatkaa matkaa. Sillä välin kun mies pakkaili mopoa lähtökuntoon, minä kävin hakemassa naapuri-apteekista rohtoja palovammaani. Koipi pakettiin, mopon tankki täyteen ja menoksi. Keli näytti taas kovasti sateiselta, harmaat pilvet roikkui matalalla.

Paisteja tiellä

Kohti Kilpisjärveä, ja sen yli!


Piipahdettiin pikaisesti Lätäsenon saksalaisten asemien ja Järämän linnoituksen huudeilla ja kohta sen jälkeen pysähdyttiin kokkaamaan Trangialla päivän pastat. Nämä kätevät pussituotteet tulisivat tosiaan vielä tutuksi tällä reissulla.




Kilpisjärvelle tultaessa maisemat vain parani ja sää kirkastui, Saanakin tervehti meitä ylväästi. 

Saana

Majoituimme Kilpisjärven retkeilykeskukseen. Huone oli pieni ja hikinen, mutta sijainti sen sijaan erinomainen ja radiosta tuli saamenkielistä ohjelmaa. Kaikki hyvin siis.

Vaihdoimme mopovermeet kevyempiin ja lähdimme kapuamaan kohti Saanan huippua. Siinä sitä tosiaan olikin kapuamista! Hyvää porrasjumppaa puutuneelle hanurille.


Saanan maisemia



Maisemat  Saanan päältä oli todella hienot ja istahdimme rinteelle niitä ihailemaan, samassa nappailen taskumatista hieman urheilujuomaa (=salmaria). Ei voinut kuin kummastella niitä nuoria tyttöjä ja poikia, jotka pomppivat raskasta rinnettä ylös kuin kauriit, kevyesti ja hengästymättä. Yksikään niistä ei puuskuttanut kuin minä, jolle Saanan ziljoona porrasta oli jo kova suoritus sinällään. Onneksi tosiaan oli sitä urheilujuomaa.

Ja kun illalla vielä paistettiin retkeilykeskuksen kodassa makkaraa, oli päivän ravintosuositukset kohillaan. Mukava paikka, mukava päivä.

Keskiviikko 30.7.2014 Kilpisjärvi – Alta (Norja)

Moporeissulla olemisen ehdoton huono puoli on pakkaaminen. Miten kaksi ihmistä voikaan saada kamansa levälleen pitkin huonetta vain yhden illan aikana ja seuraavana aamuna ne täytyy ahtaa taas tiukalle paketille moponlaukkuihin. Työlästä ja tympeetä.

Kilpisjärven retkikeskuksen majoitushintaan ei kuulunut ollenkaan aamupala, vaan se täytyi erikseen ostaa. Tämä paikka tosiaan tietää loistavan sijainnin tuoman arvonsa ja kaikki on sen hintaista.

Kilpisjärveltä matka jatkui kohti koko ajan jylhempiä maisemia, kunnes lopulta ylitimme rajan Norjan puolelle. Jos Kilpisjärvellä oli maisemat hienoja, oli Norjan huudit potenssiin sata. Kertakaikkiaan mahtavaa.

Heti Norjan puolelle saavuttaessa oli vastassa iso tietyö ja saimmekin ajaa autosaattueessa monta kilometriä.

Norjan raja

Skibotn 


Skibotn

 Skibotn

Skibotn

Tunneleita Norjassa oli paljon 

Kaunista

Pysähdyttiin keittelemään taas päivän pastat, vähän ennenkuin saavuttiin hienolle Gildetunin hotelli-ravintolaan. Maisemat oli henkeäsalpaavat.

Saavutaan Gildetunin kahvilaan 

Osviittoja

Huikeat maisemat

Maiseman ihailun ja lukemattomien valokuvien ottamisen jälkeen matka jatkui. Mahtavat maisemat jatkuivat aina Altaan saakka, jossa olisi siis seuraava pitstoppi. Huone oli varattu hotelli Altafjord Gjestegaard &SpastaHotelli oli todella kodikas ja nätisti sisustettu pikku talo, aivan Norjanmeren rannalla.


 Näkymä hotellin ikkunasta

Illalla kävimme hieman kaupunkia katsomassa ja kävelyllä meren rannalla. Meren vesi oli kirkasta kuin purossa.



Torstai 31.7.2014 Alta (Norja) – Saariselkä

Hotelli Altafjord Gjestegaard & Span aamupala oli varsin merellinen, kuten olettaa saattaa. Vatsat ja moponlaukut täynnä olikin aika taas jatkaa matkaa. Ennen Norjasta lähtöä täytyisi kuitenkin lähettää se pakollinen postikortti työmaalle. Se on meillä must.

Lisää paisteja tiellä

Norjan maisemat muuttuivat tasaisemmaksi.  Matkanvarrella oli pitkiä ja koruttomia tienpätkiä, kauniita kuitenkin omalla tavallaan.

..kun vain, pitkä on tie..

Takaisin Suomen puolelle 


Nuorgamin Jounin rohtokauppa 

Komiat sarvet näillä paisteilla

Suomeen  tultua seuraava etappi tulisi olemaan Kaamanen. Tarkoitus oli tehdä yllätyskäynti Kaamasen kotipuotiin siinä toivossa, että lapsuudenkaverini olisi sielä silloin työvuorossa. En ole nähnyt häntä vuosikymmeniin ja jännitin etukäteen, että tunnistaako hän edes mua enää.

Kaamasen ostari

Suureksi harmikseni kaverini työvuoro oli juuri päättynyt ja hän oli lähtenyt jo kotiin. Vaikka koti kuulemma olisi ollut siinä ihan lähellä (mitä se lappilaisille sitten tarkoittaakaan), en halunnut lähteä sinne kuitenkaan mitään yllätyshyökkäystä tekemään. Niinpä nautimme sitten vain jätskit ja hetken ”hengasimme paikallisella ostarilla”, kuten Kaamasen kotipuodin myyjätär asian ilmaisi.


Inariin tultaessa tiet oli vettä täynnä. Satanut oli siis ja kaatamalla. Ja eipä mennyt kauaa, kun saimme siitä osamme ja loppumatka Saariselälle meni kaatosateessa. Huone oli varattu Santa’s hotel Tunturista. Oli todella mukavaa saada märät mopokamppeet kuivamaan.


Illalla kävimme tutustumassa vähän Saariselän yöelämään, eli siis lähinnä Panimoravintolan ja Muossi-grillin tarjontaan. Kova meno, tiukka etukeno. Noooot.

Perjantai 1.8.2014 Saariselkä – Ruka

Ennen Saariselältä poislähtöä kävimme katselemassa vähän huudeja ja ajettiin mm. Kaunispään huipulle.

Kaunispään huipulla tuuli



Matka jatkui ja käytiin katsastamassa vähän Sodankylänkin meininkiä, sillä eipä ole sieläkään koskaan aiemmin tullut käytyä. Pelkosenniemellä bongattiin Andy McCoy. Mäntypuisen patsaan on veistänyt McCoyn setä Matti Hulkko.

Rok Rok!

Piipahdimme myös Suomutunturilla katsastamassa paikkoja. Kovin oli hiljaista.



Lopulta saavuttiin Rukalle mökille. Oli kiva päästä rentoutumaan vähän pidemmälle pitstopille. Nopeasti lähikaupasta ruokaa ja sauna päälle. Ihanaa!



Lauantai 2.8.2014 Ruka

Vaikka tarkoitus oli lähinnä levätä ja lepuuttaa Rukalla ollessa, ajeltiin kuitenkin jonkinverran. Käytiin mm. Kuusamossa markkinoilla ja katsastamassa Rukan menoa. Bistron rakentaminen oli jo hyvässä vauhdissa, muutoin meininki näytti rauhalliselta.

Bistro nousee jo hyvää vauhtia

Mökillä rentouduttiin, saunottiin, käytiin vähän kävelemässä ja ennen kaikkea syötiin muutakin kuin pastaa. Täälä tosiaan viihtyisi pidempäänkin.

Ihana saada muutakin kuin pussipastaa!



Sunnuntai 3.8.2014 Ruka - Seinäjoki

Haikein mielin sanoimme mökille heipat ja vielä kerran pakkasimme kamat mopoon. Matka kohti kotia alkaa.


Ennen kotiin ajamista halusimme vielä käydä Raatteentiellä. Raatteenportille tullessa oli vastassa vaikuttava Talvisodan Monumentti, joka todella veti hiljaiseksi. Se on kenttä, jossa on noin 17 000 kivenlohkaretta kuvaamassa Suomussalmen taisteluissa 1939-1940 kaatuneita sotilaita.  Monumentin tavoitteena on saada ihmiset ymmärtämään sodan kylvämä tuho ja mielettömyys. Ja siinä se tosiaan onnistuu.



Keskellä kivikenttää on muistomerkki ”Avara syli”, jossa on 105 vaskikelloa, yksi jokaista talvisodan päivää kohti.

 Tuuli soitteli kelloja hiljaa ja aavemaisesti.


Sodan jäänteitä


Raatteenportti oli kaikkiaan vaikuttava paikka. Valitettavasti itse Raatteentie oli paikkapaikoin niin heikossa kunnossa, ettei päästy sitä kokonaisuudessa mopolla ajamaan.

Raatteentie

Helle oli melkoinen ja varmaan koko reissun pahimmalla pätsipaikalla pysähdyttiin keittämään vielä kerran pussipastat. Parhaimmaksi tästä repertuaarista on muuten osoittautunut pinaattipasta. Sitä voisi joskus, vaikka vuoden päästä, syödä uudelleen. Pitkä tauko täytyy näissä pitää jokatapauksessa.

Back home

Maisemista huomaa, että saavuimme takaisin Pohjanmaalle. Tasaista on, eikä silimä pökkää.
Sievissä joku paikallinen kylähullu hillui pitkin kylänraittia erinäisten varusteiden kera, kuten mikrofonin, tuolin ja mandoliinin. Välillä pisti tanssiksi, välillä höpötteli mikrofoniinsa. Toisilla on niin heleppo olla.

Reissun viimeinen ape nautittiin vakkaripaikassamme Kaustisen Kappeligrillissä. Kotiin päästiin väsyneinä mutta erittäin onnellisina.

Kappeligrilli

Olipa mukava reissu!

Onnelliset matkalaiset

Kilometrejä tuli yhteensä 2630, persaus puutui tuskaan asti ja puhelin hajosi, mutta it was all worth it.

Ja jos oikein totta puhutaan, niin ilman puhelinta oleminen oli oikeasti ihan helvetin vapauttavaa.

Reitti