Sisällön tarjoaa Blogger.

Kesäreissu 2015: Budapest, Unkari

Kesäreissu 2015: Budapest, Unkari

Matkustelu on ihanaa. Jos voisin, olisin reissussa paljon useammin kuin nykyisessä elämän- ja finanssitilanteessa se on mahdollista.  Kuitenkin joskus, taivaankappaleiden ollessa suotuisassa asennossa, pääsen minäkin vähän maailmalle. Tänä kesänä maailma tarkoitti Unkarin Budapestiä.

Valitsimme nimenomaan Budapestin sen takia, että pääsisin samalla tapaamaan vanhaa ystävää vuosien takaa. Hän asuu melko lähellä Budapestiä ja niinpä sovimme sinne treffit. Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Bye bye! 

Matkaviihdykettä 

Maisemia

Vaikka tiesimme, että Budapest on iso kaupunki, arvelimme pärjäävämme kaupungissa pelkällä apostolinkyydillä. Varsinkin, kun hotellimme (Hotel Museum Budapest) sijaitsi aivan Pestin keskustassa. Onneksi kuitenkin ostimme 4:n päivän paikallisliikennekortit, sillä ilman niitä olisi paljon jäänyt näkemättä. Kaupunki oli todella iso ja nähtävää oli paljon.

Hotellin sisäänkäynti


Hintataso oli kyllä yllättävän korkea, kaikki oli kalliimpaa kuin olin kuvitellut. Ruoka ja juoma oli tosin kohtuullisen edullista (pizza & olut noin 6 euroa) mutta kaikki muu oli lähes, ellei jopa täysin Suomen hintaista. Eipä tullut paljon osteltua kenkiä tällä reissulla!

Unkarilainen ystäväni, jota menimme tapaamaan, työskenteli aiemmin Budapestissä opettajana. Hän joutui kuitenkin muuttamaan pois kaupungista, sen korkean hintatason takia. Palkkataso on todella alhainen (opettajan nettopalkka on kuussa vain muutamia satoja euroja) ja kuitenkin elämiskustannukset ovat korkeat.

Vanhaa ja uutta

Budapest on kiva kaupunki, jossa on monenlaista nähtävää, vanhaa ja uutta. Ostoskeskuksiakin oli tosi monta mutta kävimme niistä vain yhdessä. Ja sieläkin niin aikaisin aamulla, ettei moni kaupoista ollut vielä edes auennut.

Joku monista paikallisista ostoskeskuksista (en muista nimeä) 

Myynnissä vaatetta joka kropalle


Pahisnalle


Margit-saari

Vietimme yhden illan Margit –saaren kauniissa puistoissa, kuunnellen  jotain paikallista bändiä. Saari itsessään on 2 kilometriä pitkä puisto, täynnä idyllisiä piknik-paikkoja, kahviloita sekä valtava suihkulähde, keskiaikaiset rauniot ym. nähtävää. Ilmeisesti olin tästä jättimäisestä puistoalueesta niin häikäistynyt, etten sen takia hoksannut ottaa saaresta ainuttakaan kuvaa. Pöh.

Linnavuori

Pyörähdimme myös Budan linnavuorella, jonne matkattiin hauskasti köysiratavaunulla. Tai no ennen köysiratavaunua olimme toki matkanneet jo pätkän metrolla ja toisen bussilla (sekin väärään suuntaan ensin, heh).

Köysiratavaunu 

Kohti korkeuksia

Linnavuori kohoaa 130 m Tonavan yläpuolelle ja se kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Sielä on nähtävänä monenlaista historiallista pytinkiä, mm. Unkarin presidentin palatsi, uusgoottilainen Pyhän Matiaksen kirkko sekä tietysti Budan linna itse.

Budan linnavuoren alueen kartta 

Protokollan mukaista pokkurointia presidentin palatsin edessä

Linnavuoren alueen nähtävyyksien lisäksi ehdottomasti parasta antia on sieltä avautuva näköala Tonavan yli Pestiin ja Széchenyin ketjusillalle.

Komiat on näköalat

Széchenyin ketjusilta yhdistää Budan ja Pestin kaupunginosat. Se valmistui vuonna 1849 ja oli aikanaan ensimmäinen pysyvä silta Tonavan yli. Silta oli täynnä turisteja kameroineen, aivan kuten mekin. Turistimassan seassa palloili muutaman parikymppisen miehenalun iloinen porukka, joka ”otti kuvia” kuvia ottavista turisteista vesipyssykamerallaan. Smileee!! Splash!

Széchenyin ketjusilta

Varsinainen satulinna torneineen oli Budapestin upea uusgoottilainen parlamenttitalo. Se rakennettiin 1800-luvulla Itävalta-Unkarin mahdin symboliksi ja on edelleen varsin vaikuttava näky. Valitettavasti me ihailimme sitä vain Tonavan toiselta puolen, eikä käyty lähemmin tutustumassa.

Parlamenttitalo

Ja sama pytinki toisesta vinkkelistä

Budapest eye

Pyörähdimme 10 minuutin kierroksen kaupungin kattojen yllä Budapest Eye –maailmanpyörässä. Se on Euroopan suurin (65 metriä korkea) maailmanpyörä ja tarjosi kyllä upeat näköalat auringonlaskun värjäämään Budapestiin.


Budapest Eye 

Korkealta näkee kauas

Sir Lancelot -ravintola

Yksi Budapestin mukavista ja ehdottomasti käymisen arvoisista ravintoloista oli Sir Lancelot. Se on keskiaikainen ravintola, jossa koko ravintola oli teemaan ja ajanhenkeen sopiva. Tuon tuosta oli jos jonkinmoista ohjelmaa. Välillä esityksiin napattiin mukaan myös ravintolan asiakkaita, mutta luojan kiitos ei jouduttu kertaakaan uhreiksi. Ritarinäytökseenkin valikoitui onneksi naapuripöydän aasialaismies. 

Ritari vahtii ravintolan sisäänkäyntiä

Sir Lancelotin tarinaa ja tunnelmaa 

Alkupalakeitto 

Sample-lautanen kahdelle 

Tulishow

Ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli riittävästi. Snapsit olivat erittäin ytyjä ja niitä oli enemmän kuin riittävästi. Eli siis kovasti suositeltava paikka!


Budapest oli kiva paikka ja sen tunnelmallisilla pikku kaduilla ja puistoissa olisi viihtynyt pidempäänkin.





Mopoilua (Raippaluoto, Kalajärvi)

Mopoilua (Raippaluoto, Kalajärvi)

Kylläpä on ollut mahtavia elokuun kelejä. Kun päivän istuu viileässä toimistossa, on iltapäivän helle aina yhtä yllättävä ja ihana.  Nilkka suorana kotiin ja nauttimaan.

Eli mitäpä meikäläiset tekee, kun on kahdenkeskinen, aurinkoinen ja helteinen vapaailta?  No, ahdamme paksut Gore-Tex –vermeet niskaan ja let’s hit the road, baby!

Kivoja kruisailureittejä lakeuksilla riittää. Ja riittävästi mukavia pysähdyspaikkoja, jossa pääsen tämän tästä lepuuttamaan puutunutta ahteriani.

Let's mennään!

Kalajärvi


Matkalla Peräseinäjoen Kalajärvelle haisi paikkapaikoin niin vahvasti siltä itteltä, että meinasi lentää puklu kypärän visiiriin.  Peräseinäjoki on siis kovasti maalaisidyllistä seutua, tuoksuineen päivineen.

Kävimme pyörähtämässä Kalajärven matkailukeskuksessa, joka vaikuttikin oikein kivalta paikalta. Se on ravintolan, karavaanarialueen, kesäteatterin, minigolfradan ym. huvitusten keskittymä Peräseinäjoella, kauniin Kalajärven rannalla.

Monenlaista puuhaa

Kalajärven tekoallas rakennettiin aikanaan luonnonjärven yhteyteen Kyrönjoen tulvasuojelun vuoksi. Vaikka järvi on matala, saa sieltä kuuleman mukaan kuitenkin oikein kalaakin; haukia, siikaa, kuhaa, kirjolohia ja ahvenia. Järven nimelle on siis katetta.

Niin huikaisevaa, että on horisonttikin vinossa


Kalajärven kala 


Majakka

Näissä maisemissa mieli lepää


 n.+25 astetta ja kolme numeroa liian suuret mopokengät

Kalajärven rauhoittavilla rannoilla olisi viihtynyt pidempäänkin, ellei olisi ollut ne kuumat moporytkyt päällä. Nopeasti siis takaisin ratsaille ja kohti auringonlaskua. Ei edes käyty testaamassa ravintolan hampurilaisannosta, vaikka se tyttären mukaan tosi hyvä. Täytyy siis tulla uudestaan.


Raippaluodon silta ja Salteriet-kahvila


Joku aika sitten, eräänä kauniina sunnuntaipäivänä, ajaa päräytimme aikamme kuluksi Raippaluotoon katsomaan Suomen pisintä siltaa (1 045 metriä). Tämä kaunis vinoköysisilta ehdottomasti näkemisen ja ajamisen arvoinen. 

Raippaluodon silta


Pikapissapysähdys sillan kupeessa olevassa Berry’s –kahvilassa, muutama pakollinen siltakuva ja sitten samaa tietä eteenpäin niin kauas, kuin tietä riitti. Siis Salteriet -kahvilaan.

Tienpää 


Savulohikeitto


Tankattiin itsemme erinomaisella ja vahvasti kermaisella savulohikeitolla. Sen voimin jaksoimme ajella vielä kotiinkin päin.  Erittäin hyvä soppa ja idyllinen paikka. Suosittelen!



1700-markkinat Isossakyrössä ja tutustuminen Kyrö Distillery Companyyn

1700-markkinat Isossakyrössä ja tutustuminen Kyrö Distillery Companyyn

Jokakesäinen must on ihanat 1700-luvun markkinat Isossakyrössä, eikä tämä vuosikaan tuonut poikkeusta. Kerran kesässä Isoonkyröön kokoontuu tuhatpäin kädentaitojen ja historian harrastajia tai muuten vaan aiheesta kiinnostuneita. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään, valitettavasti. En osaa tehdä mitään käsitöitä, enkä neulo, huovuta tai virkkaa. Seitsemännellä luokalla aloitetut villasukatkin ovat edelleen kesken.

Markkinatunnelmaa

Isonkyrön vanhan kirkon ympäristö on oivallinen paikka tällaiselle tapahtumalle. Miljöö on autenttista ja historiaa huokuvaa. Näiltä samaisilta markeilta alkoi nuijasota vuonna 1596 (suomalaisten talonpoikien sota aatelistoa ja sotaväkeä vastaan). Se rähinä päättyi sitten vuotta myöhemmin ja talonpoikien kannalta ikävästi; nuijapäälliköt mestattiin kirkon vieressä olevalla Kontsaan saarella. Kirkon kupeessa on tästä muistomerkki. Kannattaa käydä tutustumassa.

Vanha kirkko on tosi kaunis ja mielenkiintoinen. Jos ei pääse paikanpäälle katsomaan, niin kannattaa lukaista lisää täältä.

Isonkyrön vanha kirkko


Markkinoilla riittii taas monenlaista nähtävää. Osa ajan hengen mukaista, osassa 2000-luvun twist. Mutta yhtäkaikki, todella taitavaa kädentyötä. Oma suosikki olivat käsintehdyt nuket. Harmi vain, että unohtui ottaa näiden valmistajan yhteystiedot. Olisi kiva teettää koko perheestä näköisnuket, jokainen meistä olisi kullekkin tyypillisissä vaatteissa ja puuhissa.

Käsintehtyjä nukkeja

Maailman parasta giniä

Markkinakierroksen jälkeen kävimme tutustumassa vuonna 2012 perustettuun Kyrö Distillery Companyyn sekä viskin ja tänä vuonna maailmanparhaaksi giniksi valitun Napue Gin:in valmistukseen.

Yrityksen fontti on valittu Napuen muistomerkissä käytetystä tyylistä


Yrityskierros oli todella hyvä ja mielenkiintoinen. Sen piti yksi yrityksen omistajista, Jouni (en muista sukunimeä).  Niin oli miehellä selkeä ulosanti ja kierros oli muutenkin informatiivinen ja sopivan humoristinen, että tunti vierähti kuin siivillä.




On todella ihailtavaa, miten ryhmä kaveruksia on saanut firman näin nopeasti tyylikkääseen nousuun ja voittamaan tuotteellaan jopa maailman paras –palkinnon! Ei voi kuin onnitella!

Tottakai tätä maailman parasta täytyi sitten myös maistaa. Itse en ole ginin ystävä ollenkaan,  enkä näin ollen ollut pätevä sen erinomaisuutta arvioimaan mutta mieheen yrityksen baarissa ostettu GT näytti uppoavan kuin veitsi sulaan voihin. Kovasti hän sitä kehui ja vielä lähtiessä suu napsui siihen malliin, että varmasti olisi mennyt vielä drinksu jos toinenkin.

Maailman paras (2015) Gin & Tonic


Firmassa olisi ollut myös mahdollista ostaa tynnyrillinen viskiä, joka sitten valmistetaan ja kypsytellään yrityksen varastoissa vuoskaudet. Sellainen olisi kyllä hieno saada. Hinta oli vaan sitä luokkaa, veroineen päivineen, että sitä varten täytyisi varmaan myydä auto. Vaikka tuskin tuosta pikkukotterosta edes niinkään paljoa saisi.. Ehkä sellaisen pelkän tynnyrin kuitenkin, ilman sitä viskiä.






Kummitustarinoita

Kummitustarinoita

Viikonloppu on ollut ihanan lämmin ja aurinkoinen, aivan kuten koko viikkokin. Tapahtumiakin olisi ollut tälle päivää vaikka minkämoista tarjolla (mm. Juthbackan markkinat, Miljoonakirppis ja katukirppikset Seinäjoen Kultavuorella ja Lapuan Ritavuorella) mutta koska budjetti on muutenkin jo tälle kuulle ylitetty, ei parane lähteä itseään kiusaamaan aarteita tursuaviin ostospaikkoihin. Sortuisin kuitenkin.

Niinpä vietin lauantain leppoisasti kotona. Iltapäivällä menin istuskelemaan takapihan varjoisalle terassille (varjoisalle, koska auringossa saa migreenin), mukanani kourallinen tenavilta kähvellettyjä karkkeja sekä Tiina Hietikko-Hautalan kirja Aaveiden Pohjanmaa (Haamukustannus, 2013)

Suositellaan lukemaan päivanvalossa


Lähialueen kummitukset ovatkin todella kiinnostava aihe. Pohjanmaan verisen historian valossa voisi kuvitella, että tällaisia tarinoita alueella olisi paljon. Harmi vain, että kirjaan niitä oli kerätty vain kymmenen.

Ostimme tämän kirjan joku aika sitten, kun piipahdimme tyttäreni kanssa Vaasassa Taiteiden yö –tapahtumassa. Käväisimme vielä kotiinlähdön päälle eräällä käsityöläistorilla ja sielä pienen kirjakojun innokkaat naismyyjät saivat tämän kummituskirjan meille kaupatuksi. Varoittivat vielä perään, että kummitukset saattavat koukuttaa.

Meidän Vaasan Taiteiden yö -reissusta kerron tarkemmin joskus toiste.

Grönvikin kartanon tarina

Eräs kirjan mielenkiintoisimmasta tarinoista kertoo vaasalaiseta Grönvikin kartanosta, joka sijaitsee tienvarressa vain muutama kilometri ennen Raippaluodon siltaa.  Kartanossa ja sen mailla tiedetään sattuneen useita traagisia veritekoja, teloituksia, itsemurha ja tulipaloja. Näiden surullisten ihmiskohtaloiden kerrotaan edelleen vaeltavan talossa ja sen mailla, välillä aaveina näyttäytyen ja välillä eritavoin mekastaen. Outoa kartanossa on myös se, että kompassi menee sielä aina sekaisin. Neulan kerrotaan vain pyörivän, eikä ilmansuuntia löydy.

Tarina Grönvikin kartanosta on mielenkiintoista luettavaa


Seinäjoen vanhan teatterin kummitus

Kirjassa kerrotaan myös Seinäjoen vanhan teatterin kummituksesta.  Tässä tapauksessa on erikoista se, että kummitteleva hahmo on teatterilaisille varsin rakas ja tuttu. Se kerrotaan olevan äkillisesti, vain tuntia ennen Monte Criston kreivi -näytöksen alkua, pukuhuoneeseensa menehtynyt näyttelijä Jaakko ”Jokke” Jokelin (1923-1985).

Pian Joken kuoleman jälkeen alkoi tapahtua kummia; Joken tytär alkoi nähdä isästään vahvoja unia ja unien jälkeen aina sattui kaikenlaista outoa. Vaikutti siltä, että Jokke jekutti vanhoja työkavereitaan vielä rajan takaakin! Teatterin väki kuuli ääniä ja yskimistä tyhjästä salista ja askeleet narisivat tyhjissä portaissa. Tavaroita katosi ja yhtäkkiä ilmestyi taas, näyttämön valot räpsyivät päälle ja pois, hissikin matkusteli itsekseen. Eräs teatterilainen kertoi tunteneensa selvästi puhalluksen niskassaan, kun oli ollut illalla teatterilla kiinnittämässä työlistaa ilmoitustaululle. Jokella oli ollut tapana tehdä niin, hiipiä hiljaa taakse ja puhaltaa niskaan.

Teatteri muutti uusiin tiloihinsa 1987. Nykyisin rakennuksessa toimii Seinäjoen kaupungin nuorisotoimi. Vielä tänä päivänäkin rakennuksessa on erikoinen tunnelma ja tavaroiden kerrotaan katoilevan ja ilmestyvän sitten tyhjästä taas paikoilleen.

Google Maps -kuvakaappaus vanhasta teatterista. Tiloissa toimii nykyään Seinäjoen nuorisotoimi.


Kirja sytytti kummitusliekin sisälläni, aivan kuten käsityöläistorin kirjakojun naiset lupasivatkin. Eli eipä tässä auta muu kuin pakata kiikarit ja eväät reppuun ja lähteä maakuntamatkalle kummituksia bongaamaan!


Mistä tietää, että on syksy?

Mistä tietää, että on syksy?

Syksyn tulon tietää ainakin siitä, kun kesällähankittu siideripöhö alkaa ahdistaa ja epätoivoissasi ostat (järkyttävän hintaisen) kuntosalijäsenyyden. Tai siitä, että käyt marjastamassa metsässä tai vaikkapa torilla. Sieniäkin kuulemma jotkut ihmiset syksyisin kerää. En ymmärrä sellaista toimintaa. Yök.

Ilmaisia antimia

Itse en koskaan ostaisi kuntosalijäsenyyttä. Ensinnäkin olen liian köyhä maksamaan sellaisesta ja toiseksi ärsyttää salien tapa pakkomyydä jäsenyyksiään. Osallistuin taannoin erään seinäjokisen kaupan pakkauspöydällä olevaan kilpailuun, missä voittona oli 3 kuukauden kuntosalijäsenyys erääseen paikalliseen kuntosaliin. Kas kummaa, eipä mennyt viikkoakaan, kun tekopirteä naisääni soittaa ilmoittaakseen, että juuri minä olen, yllätys yllätys, voittanut! Mutta. Palkinnon saadakseni, minun täytyisi tulla paikanpäälle henkilökohtaiseen, kahdenkeskiseen perehdytykseen (lue: pakkomyyntitilaisuuteen). Kiitos ei ja hei. Tässä kohtaa nk. ”palkinto” alkoi haista kuin kuntosalin pukkarissa leuhuava pershiki.

Marjastamassa en käynyt tänä syksynä missään. En ainoastaan siksi, että olen liian laiska ja huonohermoinen sellaiseen hommaan vaan koska minulla on sattunut käymään niin mahtava flaksi, että miehen mukana tuli kaupanpäällisenä marjastava anoppi. Hän sitten eräänä päivänä ystävällisesti kantoi meille muovipussillisen valmiiksi perattuja ja rasioituja marjoja. Pisteenä iin päällä oli niistä tehdyt ihanat hillot. Ja lupasipa vielä mehuakin. Jackpot! Hyvä valinta! Täytyy oikein onnitella itseään.

Saimme myös sedältäni kopallisen marjoja mutta ne jouduin valitettavasti perkaamaan itse. Hirvee homma. Vaikka tottahan mustikanväri sormissa, tähän aikaan vuodesta, tuo rutkasti martta-uskottavuutta.

Mustikkaa kopassa ja kipossa


Marjojen lisäksi syksyn ihanuuksiin kuuluu kunnon kaaliruuat, poislaskettuna kaalikeitto, mikä on hirveää. Tänä vuonna, vain noin 20 vuoden tauon jälkeen, päätin oikein tempaista (ja ansaita lisää marttakrediittejä) ja tehdä kaalilaatikkoa ihan itse. Se olikin helpompaa ja tulos riittoisampaa kuin muistin. Tätä herkkua sitten vedettiinkin het monta päivää putkeen. Eipä tarvi taas hetkeen tehdä..



Ja vielä yksi varma syksyn merkki: kansalaisopistojen kurssitarjonta. Olin into piukeena menossa elämäni ensimmäiselle Seinäjoen kansalaisopiston järjestämälle kurssille ja oikein vasiten laittanut ilmoittautumispäivästä kalenteriini muistutuksen. Ja kuinkas kävikään. Olin sitten lapsitaksina sillä kellonlyömällä, kun ilmoittautuminen netissä alkoi ja kun vihdoin pääsin linjoille, oli kaikki paikat täytetty. Voi ristus, 13. varasija. Pitäkää kurssinne.

Aurinkoiset Östermyra-päivät ja Ruokaprovinssi

Aurinkoiset Östermyra-päivät ja Ruokaprovinssi

Lauantai vierähti mukavasti ja mukavassa säässä Östermyra-päivillä Törnävän kartanolla. Tällaiset tapahtumat on aina kivoja ja mielellään niihin osallistuu mutta täytyy kyllä ihmetellä ihmisten vähyyttä. Vain kourallinen väkeä paikalla.. Ehkä se johtui siitä, että olimme paikalla heti, kun tapahtuma alkoi. Toivottavasti väkeä tuli lisää myöhemmin. Itse hiljan Seinäjoelle muuttaneena, olen tosi kiinnostunut kaikesta kaupunkiin liittyvästä; historiasta, tapahtumista, nykypäivästä ja tulevasta.

Törnävän alueella tulee pyörittyä lenkkeillen tai muuten vain palloillen silloin tällöin mutta aiemmin ei ole ollut mahdollisuutta tutustua alueen rakennuksiin sisältäpäin.

Törnävän kartano

Pyörimme kartanon kauniilla tiluksilla, tutustuimme työläisten pikku pirtteihin ja alueen museoihin. Ja tottakai kävimme myös tietysti itse kartanossakin. Komiasti ovat tilan herrat aikoinaan asuneet mutta täytyy sanoa, että ilmanvaihto ei huoneissa ollut mikään paras mahdollinen. Hiki meinasi tulla ja happi loppua. Mutta mitäpä siitä; komia on aina komia.

Kyllon pramiaa


Etelä-Pohjanmaan Maakuntamuseossa (kartanon entisessä kivinavetassa) sai tutustua Etelä-Pohjanmaan historiaan ja urheiluun. Museossa erityisen kivoja olivat nämä vanhat isot kuvat, joissa lakeus todellakin pääsee oikeuksiinsa. Tällaisiakaan latomeriä (kuvassa alla) ei vain enää missään näe. On todella sääli, miten paljon kauniita rakennuksia Seinäjoella on aikoinaan purettu ja tilalle on rakennettu tylsiä harmaita laatikoita.

Latomeri Härmässä v.1960

VR:n sylkykuppi museoituna. Lattialle räkiminen oli kiälletty.

Kiva yksityiskohta kartanon alueella oli vanha apteekki. Aikana, jolloin apteekkari kasvatti lääkerohdot takapihallaan ja pyöritteli lääkepillerit itse, on todella täytynyt olla tarkkana työssään. Ettei vain pillereihin pääse lirvahtamaan liikaa mitäkin ainesta tai ettei apteekkari lauantaiehtoona, pikku pieruissa, häiräänny itse pössyttelemään takapihan kukkasia. Ainakaan kaikkia.

 Vanha apteekki

Rohtoja

Pala historiaa


Törnävän kukkeilta mailta singahdimme torille Ruokaprovinssiin. Tarjolla oli monenlaista lähituottajan syötävää ja käsityötä. Väkeäkin oli ihan kivasti paikalla.

Ruokaprovinssihulinaa

Annin marjatarhan antimia


Kiva asetelma! Täytyypä pölliä tämä idea.

Paikkakunnan ravintolat olivat myös kivasti esitteillä Epasteriassa. Epakset ovat siis tapasten etelä-pohjalainen versio. Kuva ei nyt vain oikein onnistunut mutta kyllä tuosta idean saa. Eli siis pikkunassetta alueen herkuista, tarjoiltuna sivistyneesti viinin kera. Kyllä. Kiitos. Nam.

 Epaksia esitteillä

Ruokaprovinssiväkeä

Kauniilla säällä oli varmasti myös osansa siinä, että ihmisiä oli näin mukavasti torilla. Toritunnelma on mukavan leppoisaa ja mikäs se täälä ollessa, Suomen Seinäjoen suvessa.